Osuin sattumalta lukemaan Hesekielin luvun 37. Luku on keskeisimpiä uutta liittoa käsitteleviä Vanhan testamentin tekstejä.
Se jakautuu kahteen osaan. Alkupuolella Hesekiel näkee näyn kuivien luiden täyttämästä laaksosta. Herran käskystä hän puhuu niille, ja ne heräävät eloon. Luut edustavat pakkosiirtolaisuuteen hajotettua Israelin kansaa, siis sitä porukkaa, joka vietiin ennen juutalaisia. Historiallisesti he lakkasivat olemasta kansana noihin aikoihin. Tämä on siis eräs Hänen lupauksistaan koota kansansa ja herättää se eloon. Vastaava on Jeremian kirjassa, niin ikään Uutta liittoa koskevan lupauksen yhteydessä.
Kuivista luista siirrytään puhumaan yhteydestä. Herra yhdistää nämä kaksi kansaa yhdeksi. Tästä esitetään kaksi kuvaa. Paimenen sauvat ja Daavidin kuninkuus. Daavidhan oli paimen.
Jotkut tulkitsevat tässä luvussa kuvatun Israelin kokoamisen olevan vasta edessä. Luvussa kuitenkin esitetään Uuden liiton tunnusmerkit: (uusi) iankaikkinen liitto, jossa ihmiset elävät kuuliaisina. Uusi liitto on myös edellisen luvun kantava teema, eli tämä on sille jatkoa.
Uuden testamentin puolella on muutama viittaus Israelin kadonneisiin lampaisiin. Selkeimmin asiasta puhuu Paavali Efesolaiskirjeen toisessa luvussa, jossa hän sanoo pakanoiden tulleen Kristuksessa yhdeksi juutalaisten kanssa.
Jumalan valtakunta täällä maan päällä on alkanut. Me elämme siinä, kun elämme kuuliaisina sen Kuninkaalle, Jeesukselle. Meidät on otettu osaksi Israelia.
Tämä tarkoittaa, että me olemme niitä kuivia luita, jotka Hesekiel näki. Ja että Raamatussa kerrotaan paitsi meidän tulevaisuutemme, myös historiamme. Jumalan kansana meidän kansallinen identiteettimme on talletettuna Vanhan testamentin historiankirjoihin. Sain, Daavid, Salomo, Jerobeam ja Ahab olivat meidän kuninkaitamme.
Miettikääpä sitä.
Profeetan ikkuna 